Strateginen oppiminen omassa elämässä

Otsikon sana strateginen saattaa aluksi tuntua korkealentoiselta ja jopa dramaattiselta, koska se on totuttu liittämään erityisesti suuriin organisaatioihin ja historiallisesti sodankäyntiin. Kuitenkin se sopii mainiosti myös meidän jokaisen elämään.  Siinä ei ole mitään mystistä, vaan päin vaistoin on kyse elämämme perusasioista, sillä strateginen tarkoittaa keskeistä, merkittävää ja tärkeää. Sanat voivat Lue lisää

Suorittamisen tyrannia

Ennen avaruusaluksen lähettämistä suoritetaan lähtölaskenta. Uuden voimalaitoksen putkistojen tiiveys ja kestävyys testataan suorittamalla koeponnistus. Jälkimmäinen tuntuu luontevammalta kuin ”kokeilemalla ponnistus”. Myös ylioppilaskokeet ja tutkinnot suoritetaan, joten sanalla on sijansa. Suorittaminen saa huvittavia ja ironisia piirteitä, kun sillä viitataan aktiiviseen, intensiiviseen ja liialliseen ponnisteluun sekä ylikorostuneeseen yrittämiseen. Kuitenkin meistä on tullut Lue lisää

Tilanneäly-kirja julkaistaan maanantaina 12.9.2022

Tilanneäly antaa meille yleiskäyttöisen elämäämme muuttavan toimintatavan ja sen avulla torjumme ylikierroksille joutuneen, taistele tai pakene -vaistomme ylivaltaa. Oletko koskaan pohtinut, kuinka paljon helpompaa olisi, jos osaisimme toimia ja käyttäytyä kutakuinkin järkevästi? Toimimme kuitenkin usein ikiaikaisen taistele tai pakene -vaistomme ohjaamana, jolloin ärsykkeestä seuraa välitön mutta toisinaan vahingollinen toiminta. Pitkittynyt Lue lisää

Työyhteisöjen oppimisen johtaminen – peruskäsitteitä

Oppiminen ja osaaminen Puhumme työelämässä tavallisesti osaamisesta, osaamisen johtamisesta, osaamisen kehittämisestä ja henkilöstön kouluttamisesta, raportoimme koulutuspäivistä. Oppiminen tulee sanana vastaan elinikäisen ja jatkuvan oppimisen sekä oppivan organisaation käsitteissä. Käsitteinä oppiminen ja osaaminen kuuluvat yhteen, mutta ne eivät tarkoita samaa. Oppiminen synnyttää osaamista: kulloinenkin relevantti osaaminen on oppimisen summa (vähennettynä unohtamisella Lue lisää

Kohti strategista oppimista

Kesäblogi suomalaisesta oppimisjärjestelmästä Tuli pitkästä aikaa vierailtua eri toimijoiden nettisivuilla oppimiseen liittyviä näkemyksiä etsien, mikä sitten innosti seuraaviin pohdintoihin. Suomi on kiistatta korkean osaamisen maa, mutta olemme juuttuneet vanhaan liturgiaan, johon liittyy kapeita ja suorastaan vahingollisia ajatuskulkuja. Yksi sellainen on, että tutkinnot valmistavat meidät johonkin, mitä työnantajat sellaisenaan tarvitsevat ja Lue lisää

Mitä strateginen oppiminen tarkoittaa?

Strateginen oppiminen on menestyksen kannalta relevanttia oppimista ja jopa koko strategian ydin. Sanapari liittää yhteen kaksi käsitettä, jotka eivät perinteisesti ole kohdanneet. Strategia on ollut ylimmän johdon puuhaa, ja oppiminen kouluissa tapahtuvaa. Työelämässä oppiminen on mielletty tukitoiminnoksi, ja sillä on todennäköisesti tarkoitettu kursseilla vietettyä aikaa. Henkilöstön kehittäjien tehtävät ovat liittyneet Lue lisää

Strateginen oppiminen ja kestävä kilpailuetu

Määritelmän mukaan strateginen oppiminen on menestyksen kannalta relevanttia oppimista. Relevantti tarkoittaa hyödyllistä ja oleellista. Sen vastakohta on haitallinen tai epäolennainen. Sellaistakin oppimisemme voi olla, jollemme pidä varaamme ja ajaudumme epätiedon ja huuhaan loputtomille poluille. Oppiminen voi olla myös neutraalia, olemassa olevaa tietämystä ylläpitävää. Vaikeinta on olla oppimatta mitään, koska se Lue lisää

Oppimisen pelikenttä

Strateginen oppiminen on yksinkertaisesta määritelmästään, menestyksen kannalta relevanttia oppimista, huolimatta varsin laaja-alainen käsite. Se on paljon muutakin kuin järjestettyä opiskelua, ja parhaimmillaan se tuo oppimisen mahdollisuuden ja näkökulman kaikkeen tekemiseen. Oppimisen pelikenttä on Oppimisen talon ohella yksi strategisen oppimisen perustyökaluista. Yhdessä ne vastaavat kysymyksiin, mitä ja miten kannattaa oppia. Molempia Lue lisää

Oppimisen johtaminen

Kirjoitin viimeksi juuri tällä otsikolla lähes neljä vuotta sitten (25.5.2018) Ajantiedon blogissa. Siinä vaiheessa ”oppimisen johtaminen” antoi 2 070 Google osumaa ja tällä hetkellä vastaava luku on 1 750. Osaamisen johtaminen antoi neljä vuotta sitten 55 300 osumaa ja nyt noin 38 200.  Laskua näyttää tapahtuneen molempien osalta, mutta oikeasti en tiedä Lue lisää

Strategien oppiminen on tulevaisuuden strategista johtamista

Strategista oppimista ja johtamista yhdistää yksi sana – strateginen. Se tarkoittaa jotain erityisen merkittävää, tärkeää ja hyödyllistä. Strateginen oppiminen on määritelmän mukaan menestyksen kannalta relevanttia oppimista. Strateginen johtaminen tähtää niin ikään menestykseen ja sen tausta on alun perin sodan käynnin taidossa. Esimerkkinä tästä on kahden tuhannen vuoden takainen, nykymaailmankin kannalta Lue lisää