Strateginen oppiminen on yksinkertaisesta määritelmästään, menestyksen kannalta relevanttia oppimista, huolimatta varsin laaja-alainen käsite. Se on paljon muutakin kuin järjestettyä opiskelua, ja parhaimmillaan se tuo oppimisen mahdollisuuden ja näkökulman kaikkeen tekemiseen.
Oppimisen pelikenttä on Oppimisen talon ohella yksi strategisen oppimisen perustyökaluista. Yhdessä ne vastaavat kysymyksiin, mitä ja miten kannattaa oppia. Molempia työkaluja voi käyttää sekä oman että koko työyhteisön tavoitteellisen oppimisen jäsentäjinä ja suunnittelun apuvälineinä.
Oppimisen pelikentän perusversiossa (ks. kuva alla) on lähes kaksikymmentä erilaista oppimisen keinoa. Ne on karkeasti ryhmitelty kentälle kahdesta näkökulmasta. Ensinnä oppiminen voi olla yksilöllistä tai yhteisöllistä. Toiseksi oppimalla voidaan saada sellaisia tietoja ja taitoja, jotka joku jo hallitsee, tai oppimalla voidaan luoda jotain aivan uutta, kuten uusi toimintamalli tai jopa strategia.
Oppimisen pelikentän soveltamisessa ei tarvitse hyödyntää kaikkia tarjolla olevia keinoja, ja erilaisille oppimisteemoille voi hahmotella soveltuvia oppimispolkuja. Esimerkiksi David Kolbin (1984) kehittämä ja hyvin tunnettu kokemuksellisen oppimisen kehä (uusi tieto – kokeilu – kokemus – pohdinta) löytyy pelikentän sanastoa yhdistelemällä muodossa koulutus – kokeilu – keskustelu – pohdinta.
Oppimistulosten kannalta parhaita tuloksia saadaan juuri yhdistämälle erilaisia keinoja. Jos yksi henkilö käy koulutuksessa, kannattaa hänen keskustella oppimastaan työkavereiden kanssa ja pohtia uuden kokeilemista ja soveltamista työssä.
Kirjassa Relewant – Onnistutaan oppimalla (Ajantieto 2020) on kerrottu kustakin pelikentän keinosta pelkkää otsikkoa tarkemmin. Esimerkkejä oppimisen pelikentän poluista käsittelen seuraavassa blogissa maanantaina 11.4.
Keväisin terveisin
Juha Koskinen – strategisen oppimisen uudisraivaaja
