Kesäblogi suomalaisesta oppimisjärjestelmästä
Tuli pitkästä aikaa vierailtua eri toimijoiden nettisivuilla oppimiseen liittyviä näkemyksiä etsien, mikä sitten innosti seuraaviin pohdintoihin.
Suomi on kiistatta korkean osaamisen maa, mutta olemme juuttuneet vanhaan liturgiaan, johon liittyy kapeita ja suorastaan vahingollisia ajatuskulkuja. Yksi sellainen on, että tutkinnot valmistavat meidät johonkin, mitä työnantajat sellaisenaan tarvitsevat ja arvostavat. Tällöin työnantajien odotukset ovat kuitenkin epärealistisia, vaikka tuntuisi ymmärrettävästi mukavalta ulkoistaa ”osaajien” kouluttaminen julkiselle koulutusjärjestelmälle. Toki tutkinnot ovat tärkeitä, mutta ennemminkin ajokortteja, joiden saannin jälkeen ruvetaan opettelemaan hyviksi ajajiksi. Kehitymme todellisiksi ammattilaisiksi jatkuvan oppimisen, kokemuksen ja ajan kanssa. Työnantajien on myös itse investoitava tarvitsemaansa inhimilliseen pääomaan, saavathan he siitä myös hyödyt itselleen.
Kun suomalaisessa normipuheessa painotetaan osaamisen merkitystä, viitataan samalla viralliseen koulutusjärjestelmäämme ja sen resurssointiin. Elinikäisen oppimisen moderni kuorrutus on nimeltään jatkuva oppiminen, mutta senkin yhteydessä pallo on vahvasti yhteiskunnallisilla toimijoilla. Laadukas koulutusjärjestelmämme on ehdottoman hyvä asia, ja luo perustan pärjäämisellemme tulevaisuudessa. Perusta ei kuitenkaan yksin riitä, vaan sen päälle on rakennettava työyhteisöjen menestyksen kannalta relevantti osaaminen.
Olen alla olevassa kuvassa pyrkinyt hahmottamaan laajennetun oppimisjärjestelmän perustaa. Vasemman alakulman tutkintomahdollisuuksien tarjoaminen on maassamme runsasta ja monipuolista. Portit ovat auki erilaisille poluille.
Jatkuva oppiminen on kuvan oikeassa alakulmassa. Se ei kuitenkaan ole välttämättä strategista, mutta strateginen oppiminen on jatkuvaa.
Monet työyhteisöt ovat jumittuneet kuvan vasempaan yläneljännekseen, mikä näkyy jo arjen kielenkäytössä. Kehitämme ja johdamme osaamista, joka on hetkellinen ”tasesuure” tai verrattavissa kulloinkin ”tynnyrissä olevan nesteen määrään”. Mitä oikeastaan teemme johtaessamme osaamista? Eikö olisi parempi keskittyä hyvän nesteen lisäämiseen tynnyriin eli oppimiseen? Ongelma on myös perinteisen oppimisnäkemyksen kapea-alaisuus, kun osaamista kehitetään lähinnä kurssien ja koulutusten avulla, eikä nähdä laaja-alaisen oppimisen mahdollisuuksia.
Strateginen oppiminen löytyy kuvan oikeasta yläneljänneksestä. Se on menestyksen kannalta relevanttia oppimista. Se on henkilökohtaista ja yhteisöllistä, se on sitä, että opitaan arjessa, yhdessä ja entistä fiksummin – työtunteja lisäämättä ja ähkyä vähentäen. Kirjoissani esitetyssä Oppimisen pelikenttä -mallissa on lähes kaksikymmentä erilaista oppimisen keinoa. Väitteeni on, että strateginen oppiminen on tulevaisuuden strategista oppimista, ja aiempaan nähden paljon hyödyllisempää.
Edellä kuvaamaani voi visualisoida siten, että kuvan painopisteet vähitellen siirtyvät vasemmalta oikealle.
Selkeyttämällä ymmärrystämme eri toimijoiden rooleista ja vahvistamalla strategista oppimista kykenemme rakentamaan globaalissa vertailussa ainutlaatuisen kokonaisuuden.
Toivotan ihanaa kesää kaikille!
Juha – strategisen oppimisen tienraivaaja
