Kohti julkkareita 17.5.2024
Huonon johtajuuden yhteiskunnallinen hinta on suuri ja sen aiheuttama inhimillinen kärsimys kohtuuton. Tilanteen korjaaminen edellyttää radikaalisti uusia näkökulmia. Tarvitsemme inklusiivista johtajuutta, jossa yhteinen hyvä peittoaa itsekkyyden, ja johtajia, jotka ovat tehtäväänsä ennemminkin päteviä kuin vain halukkaita.
En todellakaan tiennyt, mihin rupesin, kun aloin hahmotella Tilanneäly-kirjaa syksyllä 2018. Se julkaistiin neljä vuotta myöhemmin syksyllä 2022 ja siinä välissä ehdin kirjoittaa neljä muuta strategisen oppimisen kirjaa, joista ensimmäinen ilmestyi juuri koronapandemian alettua maaliskuussa 2020. Koronasulut alkoivat heti julkkareiden jälkeen.
Tilanneälyn jälkeen jo ajattelin, että nyt riittää tästä teemasta. Mutta kuinka ollakaan huomasin keväällä 2023 pohtivani johtamista käsittelevää kirjaa. Siitä tuli nyt julkaistava Strateginen oppiminen – Johtajuuden uudistaja.
Johtaminen on kiinnostanut minua pitkään ja onhan se ollut ammattinikin hyvin kauan. Aloitin jo kertaalleen johtamista käsittelevän kirjan kirjoittamisen viime vuosituhannen lopussa. Alkua pidemmälle en silloin kuitenkaan päässyt. Silloisena motivaation lähteenä – kuinka ollakaan – toimivat kokemukseni huonosta johtajuudesta ja oudoista, itseään täynnä olevista tyypeistä, jotka selvästi toimivat vain oman edun hyväksi.
Uusi kirjani muuttaa syvällisesti käsityksiämme hyvästä johtajuudesta ja oppimisesta sen ajurina.
Itseäni liikkeessä pitävä suuri haaste ja motivaattori on inhimillisen ja aikaansaavan työelämän rakentaminen. Kirjan lukijoiden kautta toivon meidän kulkevan askel askeleelta tähän suuntaan.
Tarvitsemme inklusiivista, yhteistä hyvää tuottavaa johtajuutta. Tarvitsemme työllemme merkitystä, joka syntyy osallisuudesta ja oppimisesta. Syvällisten ajatusten lisäksi kirjani on käytännönläheinen ja tarjoaa lukuisia työkaluja hyvästä johtajuudesta kiinnostuneille.
Odotan innolla kirjan julkistusta perjantaina 17.5.2024 klo 12–13. Siksikin, että Henna Peltola, joka toimii LähiTapiolan Group HRD päällikkönä haastattelee minua. Sovimme etten saa kysymyksiä ennakkoon, eli hieman jo jännittää
Tilaisuus striimataan, joten mukaan pääsevät kaikki kiinnostuneet. Ilmoittaudu mukaan sinäkin: https://ajantieto.fi/koulutus/strateginen-oppiminen-johtajuuden-uudistaja-kirjan-julkistus/